Mitä miksi miten?

Heipä hei lukija! Tervetuloa Ruudut ruudulla -blogiin!

Ruudut ruudulla on suomalaisiin nettisarjakuviin keskittyvä blogi. Tarkoituksena on tutustua suomalaisten tekijöiden nettisarjakuviin, ehkä hieman myös arvioiden ja arvostellen. Kuitenkin pääpointti on suositella kotimaisia nettisarjakuvia, ja jakaa nettisarjakuvien ilosanomaa niilekin, jotka eivät ole niitä ennen lukeneet.

Itse aloitin nettisarjakuvien lukemisen teini-iässä, noin 15-16-vuotiaana. Ne olivat todella helposti kulutettavaa viihdettä tuppukylässä, jossa sarjakuvia oli tarjolla postissa tulevan Aku Ankka -lehden lisäksi vain kirjaston tunkkaisessa nurkassa. Oli myös inspiroivaa nähdä, miten helposti ihan kuka tahansa pystyi tuottamaan oman tarinansa nettiin kaikkien luettavaksi. Silloin päätin, että haluan tehdä oman nettisarjakuvan. Ensimmäinen tarina päätyi jo parin sivun jälkeen takaisin pöytälaatikkoon, mutta toisen projektin kanssa meneekin jo ihan hyvin.

Internetissä pyöriessä nettisarjakuviin törmää tuon tuostakin, mutta jotenkin suomalaisia nettisarjiksia on hankalampi löytää. Tai no onhan meillä Netsarli, siellä niitä on jo hyvä lista. Kuitenkin kotimaiset nettisarjikset eivät ole läheskään yhtä paljon esillä, kuin ulkomaalaiset. Ystävieni ja tuttujeni sarjakuvien lisäksi tiedän vain muutaman kotimaisen tuotoksen, joihin olen törmännyt lähinnä vahingossa.

Suomalaisissa nettisarjakuvissa on potentiaalia! Niihin panostetaan ja ne ovat tyylikkäitä. Silti niistä puhutaan melko vähän esimerkiksi kotimaisissa sarjakuvajulkaisuissa tai tapahtumissa. Blogisarjakuvista on jo useita kustantamojen julkaisemia albumeita, vaikka blogisarjakuviin jo luonteensa puolesta on monesti panostettu vähemmän, toisin sanoen blogisarjakuvat on yleensä luotu spontaanimmin kuin nettisarjakuvat. Nettisarjakuvien tekijät, jos päätyvät painattamaan sarjakuvansa, tekevät sen omakustanteena, ja myyvät sitä netissä ja erilaisissa pienlehtimyyjäisissä.

Entä nettisarjakuvalla tienaaminen? Suurin osa tekee sitä harrastuksenaan, kuten sarjakuvablogejakin, mutta miksei sillä voisi myös tehdä rahaa, niinkuin niilläkin sarjakuvilla, jotka ovat kaupan hyllyssä? Tahkotaanhan muillakin nettisivuilla jo nyt rahaa esimerkiksi mainoksilla tai jakamalla käytettävyys ilmaiseen ja maksulliseen. Lahjoitusten ja joukkorahoitusten laillisuudesta ja mahdollisuuksista on puhuttu todella vähän. Esimerkiksi Patreon olisi hieno tapa saada lukija tukemaan tekijää ekstrakivuuksia vastaan, mutta saisiko ja pystyisikö sillä oikeasti tienata elantonsa Suomessa? Näistä rahoitusmahdollisuuksista tulen pohdiskelemaan omassa postauksessaan joskus myöhemmin.

Eli siis niin, nettisarjakuvien kanssa olisi ihan tuhottomasti mahdollisuuksia, mutta suomalaisilla tekijöillä ne vähän niinkuin valuvat hukkaan, ainakin kotimaan sarjiskentällä. Miksei nettisarjakuvista puhuta Suomessa? Ihan kuin ne muodostaisivat oman, sarjakuvaskenen ulkopuolisen, ryhmän. Oikeastaan tuntuu siltä, että nettisarjisharrastajat muodostavat vielä omia pienempiä ryhmiä, jotka kommunikoivat vain keskenään. Mutta tämä on vain minun kokemukseni, ja tässä vaiheessa en kyllä rehellisesti tiedä suomen nettisarjisharrastajista hirveän paljon. Tästäkin varmasti tullaan puhumaan vielä erillisen postauksen merkeissä.

Ruudut ruudulla tulee siis toivon mukaan tuomaan enemmän esille kotimaisia nettisarjakuvia suomalaisessa sarjakuvakentässä. Minusta ne ansaitsevat enemmän! Haluan myös tällä blogilla herättää enemmän suomenkielistä kesksutelua nettisarjakuvista ja tuoda kotimaisia nettisarjakuvaharrastajia yhteen. Samalla tämä on myös tutkimusmatka minulle itselleni, sillä kuten aiemmin ehkä tuli ilmi, en ole (vielä) suomalaisten nettisarjakuvien asiantuntija. Tiedän niistä loppujen lopuksi suhteellisen vähän, minkä takia tämän blogin tekeminen tuleekin olemaan enemmän löytöretki kuin opetusluento.

En aio ruveta tässä miksikään sarjakuvakriitikoksi ja jaella arvosanoja. Tarkoitus on suositella hyviä löydöksiä, kertoa niistä rehellinen mielipide ja hieman arvioida niitä akateemisen koulutuksen suomalla tietotaidolla. Pääsisällön, eli nettisarjissuositusten, lisäksi suunnitelmissa on kirjoitella (suomalaisiin) nettisarjiksiin liittyviä mielipiteitä, pohdintoja ja uutisia, pitää kyselyitä ja ehkä käsitellä myös jossain määrin sarjakuvablogeja, sillä nettisarjakuviahan niissäkin tavallaan on.

Miltä kuulostaa? Lähdetkö mukaan?

11 vastausta artikkeliin ”Mitä miksi miten?

  1. Mainio idea! Tosi paljon alkoi kiinnostamaan toi mainintasi sarjakuvilla tienaamisesta, olisi hieno kuulla erillaisia näkökulmia ja hyviä vinkkejä tyyliin: tee näin: älä tee näin :) Arvostelut on aina nannaa, kovin vaikia on löytää aktiivisesti päivittäviä sarjakuvia.Semmoinen sarjakuva olisi kiva kuulla mainittavan kun Stand still stay silent.

      • SSSS:ssä on kaikki kohdallaan: taide, huumori, tarina, päivitystahti ja ennen kaikkea fanien huomiointi. Jos jollain nettisarjakuvalla olisi edellytyksiä elää täysipäiväisesti, se olisi tämä. Tai oh, wait, Minna on jo piirtänyt sitä yhden vuoden täysipäiväisesti indiegogossa järjestämänsä a Redtail’s Dream – kickstarterin / kirjamyynnin tuloilla. Patreonin perään on huudeltu todella paljon kommenteissa, mutta toistaiseksi lain tulkinta taitaa olla kielteinen?

  2. Heii kommentoinpas tänne, kun en yhdestäkään artikkelista sen kummemmin ajatuksia ole saanut, vielä. :) Ehdottomasti kyyläyslistalle menee tämä blogi, kiva lukea välillä tämmöisellä esittelytyylilläkin tehtyjä blogitutkimuspostauksia, pääsee ilman ennakkoluuloja lueskelemaan sarjiksia ja muodostamaan sitten omat mielipiteensä. Tuli mieleen, että oletko lukenut Paperiapinan Wurria? :) Löytyy luettavana deviantartista, isken tähän vielä ekan sivun linkin, jos et ole kyseiseen sarjikseen tutustunut: http://paperiapina.deviantart.com/art/Wurr-page-1-60747954
    Koirasarjakuvaksi kivan erilainen ja ilmeikäs tuttavuus.

    Jatka ihmeessä tutkimusretkeilyä!

Vastaa käyttäjälle willle Peruuta vastaus