http://unknownlands.thecomicseries.com/
https://tapastic.com/series/Unknown-Lands
http://unknownlands.smackjeeves.com/
Tekijä: Rosi Kämpe
Tyyppi: pitkä sarjakuva
Kieli: englanti
Aloitettu: 2014
Pituus: 4 lukua (jatkuu)
Päivitystahti: satunnaisesti
Genre: fantasia,draama, seikkailu, (hlbtqia)
Ikäsuositus: yli 15
Varoitukset: väkivalta, seksi (sensuroitu, K18-sivut myydään erikseen)
Minulla on ollut tämä odottelemassa välilehdessä jo tovin ystäväni mainittua sen, ja joku aika sitten sain myös blogiini lukusuosituksen tästä nettisarjiksesta, joten eiköhän oteta se vielä käsittelyyn tämän vuoden puolella.
Unknown Landsin prologi tutustuttaa meidät näppärästi sarjakuvan maailmaan, jossa ihmisten scifi-larppailuun kyllästyneet jumalat tekivät tuhoisan comebackin hirviöiden, henkien ja magian kera. Nyt ihmiset elävät yhdessä monien erilaisten otusten ja örmöjen kanssa. Tähän joukkoon kuuluvat myös salaperäiset ja myyttiset the unknown, (joita kutsun tässä nyt suomeksi) tuntemattomat, jotka ovat magialle erityisen alttiita ihmisiä. Tuntemattoman sydämen syömällä kuka tahansa voi saada tämän voimat itselleen, minkä takia heitä metsästetäänkin ihan urakalla. Tuntemattomilla on kuitenkin ässä hihassa, nimittäin champion, kaikista voimakkain tuntematon, jonka tehtävä on puolustaa ja suojella muita metsästäjiltä.
Tätä tuntemattomien puolustajaa jäljittävät myös ryöväri Vard, hänen ystävänsä, tiedemies Kai sekä mystinen metsänneito Marya. He eivät ole tuntemattomien metsästäjiä, vaan he etsivät näitä avukseen päihittämään haltiat, jotka nyt jostain syystä tuhoavat Maryan vartioimaa metsää isolla kädellä. Kolmikko lähtee seuraamaan metsästäjäjoukkoa, ja päätyvätkin kasvotusten itse tuntemattomien puolustajan, Inaran, sekä hänen henkivartijansa, Mischiefin, kanssa. He sopivat, että Inara ja Mischief auttavat haltijaongelmassa, mistä maksuna Vard, Kai sekä Marya henkivartioivat Inaraa seuraavan vuoden ajan.
Sarjakuva on nyt neljännessä luvussa, ja tarina on vielä aika alkutekijöissä. Tässä vaiheessa se ei ole ihan täysin kiskaissut minua mukaansa. Tähän asti olemme tutustuneet lähinnä Inaran ja Mischiefin kyseenalaisiin ja kieroihin keinoihin harjoittaa magiaa muiden katsellessa ja kommentoidessa sivummalla. Aivan kuin kaksikon tarkoitus olisi vain näyttää coolilta ja edgyltä sekä tehdä cooleja ja edgyjä taikajuttuja, jotka saavat muiden olon vähän epämukavaksi. Ja listiä metsästäjiä, coolisti.
Hahmoja on käsitelty tähän mennessä melko pintapuolisesti. Inara ja Mischief vaikuttavat aika välinpitämättömiltä kaikkea kohtaan ja tavoittelevan vain omaa etuaan. Vard on kärttyinen koko ajan, toki syystäkin, sillä tilanne ja seura eivät ole mieluisimmat mahdolliset. Silti hän kokee vastuukseen huolehtia Kaista ja Maryasta. Kai on rehti, kiltti ja utelias, Marya hieman salamyhkäinen ja sulkeutunut. Hän välittää haltioiden kuihduttamasta metsästä paljon, muttei epäröi ottaa ottaa ihmisiä hengiltä.
Odotan, että hahmot saavat enemmän ulottuvuutta, kun tarinassa päästään eteenpäin. Haluan nähdä heidät heikoimmillaan, vahvimmillaan, onnellisena, tekemässä Kipeitä Päätöksiä™, puhumassa syvällisiä keskenään… Tähänastinen keskustelu on ollut suurimmaksi osaksi kylmänviileää small talkia. Tällä hetkellä omasta mielestäni mielenkiintoisin hahmo on varmaankin Mischief. Hän vaikuttaa sosiaalisimmalta ja arvaamattomalta, hänen seurassaan ei tule aika pitkäksi. Lisäksi hän saa plussaa shamanismista. Toisaalta samaistun ehkä eniten Kaihin, mutta toivon hänestäkin löytyvän uusia puolia, joku synkkä salaisuus kenties…
Taide Unknown Landsissä on tyylikästä. Kämpe onkin kuulemani mukaan piirtänyt ihan Marvelillekin sarjakuvia. Tussaus on kadehdittavan kaunista, mustaa on käytetty taidokkaasti, ja värit miellyttävät silmää. Samaiseen silmään pistää kuitenkin vähän vinksahtaneet anatomia ja mittasuhteet, hahmot näyttävät kärsivän esimerkiksi lyhyistä jaloista ja pitkästä selästä. Toisaalta onhan persjalkaisuus yksi meidän suomalaistenkin ominaispiirteistä. Loppujen lopuksi tämä ei vaikuta lukukokemukseen mitenkään kriittisesti.
Sarjakuva on helppolukuista. Tarina soljuu sujuvasti kuvasta toiseen, rytmitys toimii erilaisten ruutujen ja rajausten avulla. Lukukokemusta vähän hidastaa ehkä teksti; ahtaissa puhekuplissa on kirjainten välillä liihan vähän tilaa, rivien välissä taas hitusen liikaa. Joidenkin sanojen kohdalla pitää pysähtyä, kun kirjaimet muussaantuvat yhteen.
Kaikesta huolimatta Unknown Landsissä on potentiaalia, vaikka ensivaikutelma minun kohdallani jäikin vielä vähän pliisuksi. Ehkäpä palaan sen pariin myöhemmin, kun tarina on edennyt pidemmälle, hahmot kehittyneet ja sarjakuvan maailma avartunut, sillä siitäkin tiedetään vielä todella vähän. Sarjakuva yhdistelee kivasti erilaisia fantasialoreja sekä pohjoismaisia myyttejä, joten kiehtovaa on myös, mitä näistä saadaan aikaiseksi. Suosittelen kyllä tsekkaamaan Unknown Landsin, se voi hyvinkin olla sinulle aivan erilainen lukukokemus kuin minulle, ja ihastut ikihyväksi. Sillä näyttää olevankin paljon innokkaita lukijoita.
(Kuvat: http://unknownlands.thecomicseries.com/ © Rosi Kämpe)
Muutoin ruutujen ja niiden välinen kerronta toimii hyvin. Aiemmin mainitsemani tyhjä tila ja isot ruudut tuovat taukoja, ja ruutujen rytmi on soljuvaa. Pidän myös todella paljon jakson 11 hyvin yksitoikkoisesta kerronnasta. Ruuduissa tapahtuva toisto toimii älyttömän hyvin. Sen lukeminen on puuduttavaa, juuri niinkuin niiden kuvaama eläminen. Se on erittäin onnistunut jakso kokonaisuudessaan.
Wurr tulee varmasti olemaan enemmän koira- ja eläintarinadiggareiden mieleen, mutta on kuitenkin mielenkiintoinen tuttavuus sekä tsekattavan arvoinen teos, jos mielii saada paremman käsityksen siitä, mitä kaikkea suomalaiset nettisarjakuvailijat voivatkaan saada aikaiseksi.
Törmäsin Consectarin melko hiljattain vähän sattumalta. Ihastuin välittömästi piirustustyyliin, jonkalaista en vielä ole kauheasti suomalaisissa piireissä nähnyt. Vähän rosoista se on, mutta niin persoonallista!
Viljasella on selkeästi sarjakuvan tekoon oikea tatsi. Ruutukuljetuksessa nyt ehkä olisi jonkin verran työnsarkaa, välillä kuvakerronta töksähtelee, kun kuvakulma vaihtaa suuntaa, eli kun hahmo kuvataan yhdessä ruudussa vasemmalta ja seuraavassa oikealta. Kerronnallista viilailua siis vaan, eivät sivut ole mitenkään ylivoimaisen sekavia luettavaksi.
Consectari on kuitenkin ollut jo kuukausia tauolla, joten nähtäväksi jää, saako sarjis jatkoa. Tietenkin lupaavien tarinoiden toivoisi jatkuvan, mutta ymmärrettävästi monet nettisarjikset keskeytyvät syystä tai toisesta. Joko into lopahtaa, tai sitten aika. Ehkä tekijä saa idean parempaan tarinaan tai työ/opiskelu vie kaiken energian. Nettisarjakuvan julkaisuunkin on vielä niin matala kynnys, että moni tekee sitä ihan vain kokeilumielessä. Tulisiko näin ollakin, vai pitäisikö nettisarjakuvienkin olla enemmän serious business? Eeehkä voimme sitäkin käsitellä sitten joskus omassa merkinnässä…
Kuten mainitsin, taide on ilmiömäisen upeaa. Varsinkin maisemat ovat erityisen kauniita ja yksityiskohtia on paljon. Hahmot ovat ilmeikkäitä ja persoonallisia. Väripaletti on rajallinen ja värit toimivat todella harmonisesti sekä keskenään että mustan kanssa. Piirrosten lisäksi sarjakuvaan on ujutettu hienosti infografiikkaa, karttoja, asiakirjoja ja ilmoituksia. Lukujen välissä meille valotetaan hieman tuossa ajassa olevia asutuksia, virkoja, hirviöitä, kissojen asemaa, käytettyjä kieliä ja niin edelleen.
Puhekuplien neliskulmainen muoto on hieman erikoinen ratkaisu. Onko kyse sitten kuviin sopivasta tyylistä vaiko että niihin saisi aseteltua tekstin helposti ja tilaa säästäen? Kuitenkin laatikot ovat paikoin vähän turhankin isoja tekstimäärään nähden, ja teksti aseteltu välillä hiukan sinne päin. Fontti on jokseenkin erikoisen näköistä ja rivivälit pieniä, mikä vaatii jonkin verran totuttelua. Ei teksti ihan lukukelvotonta ole, mutta huomasin useaan otteeseen esimerkiksi luulevani g:tä q:ksi. Massiivisten tekstimäärien lukeminen saattaa hieman puuduttaa, mutta pienemmissä puhekuplissa tekstin lukee suhteellisen sujuvasti.
Tarinan päähenkilö on Tuomi Oldgrove, keiju, joka asuu ihmisten keskuudessa. Joka päivä hän naamioituu ihmiseksi, kulkee julkisilla, käy ”töissä” ja ruokaostoksilla. Hän asuu yksin kerrostaloasunnossa seuranaan vain joukko kasveja. Tuomen erakkoelämä kuitenkin järkkyy, kun hän eräänä päivänä kohtaa toisen keijun ja saa tietää kaupungissa asuvasta keijukommuunista.
Noniin, jos et vielä vakuuttunut, niin suosittelenpa vilkaisemaan Feral Gentryä jo ihan senkin takia, että se on osittain animoitu! Enkä nyt tarkoita vilkkuvia valoja tai väriseviä hahmoja. Tässä sarjakuvassa animaatio todella tuo liikkeisiin ja efekteihin enemmän ulottuvuutta. Feral Gentryssä on hyödynnetty internetin alustana tarjoamat mahdollisuudet hyvin ja viety sarjakuvakerronta niin sanotusti nekstille levelille.
Hienon animaatiojäljen lisäksi sarjakuvassa on vaikuttavia taustoja, joita Anayte ei turhaan säästele. Moni sarjakuvatekijä, kuten vaikka minä, saattaa helposti pihistellä taustojen piirtämisen kanssa ja jättää helposti hahmot höpöttämään tyhjän tilan keskelle. Täysin taustattomia ruutuja Feral Gentrystä saa ihan hakemalla hakea. Respect!
Light Romantic on kevyt ja humoristinen kertomus kahden nuoren miehen, Markin ja Joshuan, suhteen alkutaipaleesta. Suhde ei ota edes alkaakseen ilman ulkopuolista apua, ja senkin jälkeen siihen mahtuu kaiken näköistä kommervenkkiä ja wtf-hetkiä. Ja salaisia agentteja.
Mark on melkoisen pessimistinen ja sisäänpäinsuuntautunut kaveri. Hän suhtautuu asioihin rauhallisesti ja on huolissaan oikeastaan vain työpaikastaan. Markin edelliset parisuhteet naisten kanssa ovat menneet aika pahasti penkin alle. Tuore suhde miehen kanssa paljastaa hänestä lopulta uusia piirteitä.
Josh onkin sitten räväkkä ja elämänmyönteinen, aina valmiina kuin partiopoika. Markin pitää vähän toppuutella hänen yli-innokkuuttaan. Joshin entiset kumppanit ovat olleet enemmän kiinnostuneita petipuuhista kuin itse seurustelusta, Joten hänelläkään ei ole sellaisesta paljoa kokemusta. Yritys on kuitenkin kova.
Sarjakuvan toteutus on shoujo manga -tyylistä, mutta sitä luetaan länsimaiseen tapaan vasemmalta oikealle. Sivut on tussattu paperille, ja niihin on lisätty koneella harmaansävyt ja tekstit. Homma vaikuttaa olevan kaikin puolin hallussa; tussaus on täsmällistä ja puhdasta, ja screentoneja on käytetty sopivasti tuomaan ulottuvuutta, korostamaan hahmoja sekä shojo-tyylisinä efekteinä. Sivuissa ei ole paljoa yksityiskohtia, pääpaino sarjakuvassa on hahmojen reaktioissa ja dialogissa.